Ruusuja äidille.

Tätä kirjoittaessa on vasta perjantai.
Ylihuomenna juhlimme äitienpäivää.
Huomenna lähdemme kierrokselle ja käymme viemässä
ruusuja äitini ja poikani haudoille.
Poikani haudalle siksi, että hänet surmattiin äitienpäivän
aattona 29-vuotta sitten. Aikaa on kulunut, mutta minä
äitinä en häntä unohda.
Toki ei hän kaukanakaan ole, vaistoan hänet lähelläni,
edelleen.

Äiti Maria ja Arkkienkeli Maria ovat minua surun taipaleellani
auttaneet. Siksi varmaankin pystyn tuntemaan rakkautta,
myötätuntoa, sekä empatiaa väärintekijöitäkin kohtaan.
He ovat ladanneet minuun parantavan voiman energiaa,
silloin joskus ja edelleen. Olen myös ymmärtänyt, että saadakseni tätä
voimaa ja energiaa, minun täytyy myös välittää sitä muille,
eteenpäin. He antavat myös meille äideille toivoa ja rohkeutta.
He myös vastaavat lapsistaan huolissaan olevien äitien rukouksiin,
vaikka lapsoset olisivatkin jo aikuisia.Tämäkin tieto auttaa minua,
sillä onhan minulla kolme aikuista lasta…ja voit uskoa, että
minä pyyntöineni työllistän AE Mariaa ja Äiti Mariaa.
Täytyy myös huomauttaa, että minä en heitä mitenkään erottele,
heidän energiansa on niin samankaltainen.

Tässä myös runo, joka sopisi minulta äidilleni,
löysin sen Posetiivarien sivulta:

ÄITI ON KIELEN KAUNEIN SANA
Äiti on kielen kaunein sana.
Äiti on parhain lohduttaja.
Silloin kun maailma hylkii lasta,
äiti ei lakkaa rakastamasta.
Äiti on taivaan kirkkain tähti,
silloinkin vielä kun iäksi lähti.

Outi

Tähän runoon minäkin yhdyn ruusujen kera.
Mikä muuten voisikaan olla parempi kukka äidille,
kuin Pyhä ruusu,sillä:

Jumala ei voi olla kaikkialla,
siksi hän loi äidin.

Rakkaudellista äitienpäivää kaikille! – Kaarina 241

Mantelinen pihlaja.

Meilläpäin pihlajan lehdenalut ovat vielä pieniä, jopa
silmuilla vielä. Ne ovat kertakaikkiaan miellyttävän makuisia!
Nuo hempeän pulleroiset silmut maistuvat manteleilta.
Kun silmut pyrähtävät kasvuun, katoaa mentelinen maku niistä.

Isommista lehdistä valmistan kesäajan erilaisia yrttijuomia.
kuten: Pihlajajuoma
2l pihlajan lehtiä
4 kanelitankoa (tai maun mukaan, kokeile…)
2tl viinihappoa
2l kiehuvaa vettä
1dl sokeria liotettuna kuumaan veteen.

Lisää viinihappo kiehuvaan veteen ja kaada vesi lehtien päälle,
mieluusti isompaan kulhoon, lisää kanelitangot ja jätä tekeytymään
yön yli huoneenlämpöön.
Poista seuraavana päivänä lehdet ja tangot.
Liota sokeri kuumaan veteen ja lisää se juoman joukkoon.
Sekoita hyvin ja siivilöi. Juoma on nyt valmista tiivistettä,
josta saat nautiskella 4 – 5 litraa janojuomana veteen lantrattuna.

Marjat sopivat mainiosti hilloihin, smootieihin, kiisseleihin,
mehuihin ja leivontaan.

Pihlajaa on pidetty varsinaisena noitapuuna ja se on myös keijujen
lempipuu. Pihlajalla on suojeleva voima, se suojelee onnettomuuksilta
ja negatiiviselta energialta.
Pihlaja tuo onnen taloon ja perheelle. Sillä on myös tervehdyttäviä
vaikutuksia : Vahvistaa, parantaa haavoja ja tyrehdyttää verenvuotoa.
Pihlajalla on lievästi laksatiivinen vaikutus.

Että olen onnellinen kun tontillamme kasvaa runsain määrin näitä
maagisia puita! Sen henki on niin vahva, että kun sen kanssa pääsee
yhteyteen, se opettaa meille miten päästä yhteyteen muiden elemen-
taalihenkien ja henkioppaiden kanssa.
Pihlaja on maadoittava puu.

– Kaarina 241

Äiti Maan päivä.

Tänään 22.4. vietämme Kansainvälistä Äiti Maan päivää.
Näin muistaisimme elää arjessamme harmoniassa luonnon kanssa,
ja jotta niin nykyisillä kuin myös tulevilla sukupolvilla,
olisi oikeudenmukainen mahdollisuus elää tasapainoista elämää.

Itse sytytän kynttilän päivän kunniaksi ja yhdistän itseni rukouksin
Äiti Maan voimaan. Gaia tarvitsee apuamme pitääkseen energiat korkealla.
Nyt kannattaakin kiinnittää huomio ympäristökayttäytymiseesi ja samalla
tehdä tarvittavia muutoksia toimiisi, jos on tarpeen.
Jos ja kun sää sallii, olen tämän päivän ulkona, luonnossa tavaten
luonnonhenkiä, pitkän talven jälkeen.

Kaikki mikä edesauttaa maapallon hyvinvointia, voimistaa ja auttaa Gaiaa.
Tunne Äiti Maan vahva feminiininen energia. Hän vahvistaa myös sinussa
feminiinisiä ominaisuuksia.
Myös enkelit muistuttavat, että kun haluaa työskennellä heidän kanssaan,
pitää muistaa aina yhdistyä Äiti Maan energioihin ja maadoittua,
koska Taivasten Valtakunta taas säteilee maskuliinista energiaa.

Enkelein – Kaarina 241

Ihana kevät!

Kevät on jo hyvää vautia menossa, kärpäset ja perhoset lentelevät
omia tohinoitaan ja aurinko niin ihanasti lämmittää!

Ihanat kukkaiskeijut heräilevät talvilevoltaan. Jokaisella kukalla
on oma keijunsa, joka huolehtii kukan tuoksusta, väristä ja kasvusta
noin yleensä. Kukilla on oma voimakas energeettinen värähtelytaso ja
parantajathan tietävätkin sen. Siksi on kukkatipat!

Kun tuot eläviä kukkia kotiisi, kukkien väri, tuoksu ja keijujen
toiminta, sekä läsnäolo vaikuttavat niin sinuun kuin kotisikin
energiavärähtelyyn. Kukilla on jopa oma persoonallisuus!

Meillä puutarhassa tulppaanit ovat jo hyvässä kasvussa ja krookukset
jo kukkivatkin. Krookuksen keijut ovat usein itse kukan värisiä,
näin on siis kaikkien kukkien kohdalla. Oma kokemukseni krookuksen
energiasta on sen voima ja vahvuus. Se on opettanut minulle hengen
kestävyyttä, sillä krookuksen henki ja persoona on voimakas.
Se on aina ensimmäisenä tunkemassa maasta pintaan ja kestänyt talven
koettelemukset ja vielä lisääntyy mukavasti. Se on opettanut minuakin
heräämään talven joskus kankeista energioista ihanaan tulevaan kesään,
innostaen jälleen elämään ja näkemään elämäni valoisana.
Krookus keijuineen energisoi toimintaan!

-Kaarina 241

Sanasi ovat luovaa energiaa.

Oppaani koettaa kovasti opettaa minua ajatuksen voimasta
ja siitä, miten sanoilla on myös suuri luova voima.
Nythän minulla on tämä luomisen vimma meneillään.

Siispä, toki ensin tulee aina ajatus, joka muutetaan sanoiksi
ja puheeksi. Sanat ovat täynnä energiaa, mieluusti rakkaudellista
ja iloa pursuavaa, korkeavärähteistä energiaa.

Sanoilla on siis valtava merkitys.
Niiden avulla luot tunteita, niitä mukavia ja ihania, mutta myös
niitä vähemmän mukavia, riitaisia tunteita.
Puhutko itsellesi? Se kyllä kannattaisi. Minä puhun ja tsemppaan
itseäni, silloin kun tunnen sitä tarvitsevani. Ääneenkään ei
tarvitse puhua, riittää että puhut itsellesi ajatuksissasi,
mutta minä puhun ääneen, jotta alitajuntanikin sen tosissaan
kuulisi…no se vain tuntuu joteskin voimakkaammalta niin.

Aamulla kun heräät ja vilkaiset peiliin, ajattele:
Onpa minulla kauniit silmät ja kivat kasvot! Tuntuu paljon
mukavammalta niin, kuin että moittisit itseäsi!
Päivän askareista ja töistäsi kannattaa myös ajatella
positiivisen myönteisesti, mitä kaikkea hyvää saitkaan tänään
aikaiseksi!
Tällätavalla sinä luot elämääsi todeksi positiivisesti.
Älä siis säti ja moiti itseäsi yhtikäs mistään, sillä silloin
ohjaat elämääsi päinvastaiseen suuntaan, kehittäen itsellesi
huonon itsetunnon, epävarmuutta kaikkea kohtaan ja sitärataa
epäonnistumiset vain kasvavat, koska energia on sen kaltaista.

Keskity nyt siihen, mikä sinun elämässäsi on hyvin ja mistä
olet elämässäsi kiitollinen. Ajattele myös kaikkea sitä
kauneutta mikä sinussa on!
Kaikki se, mihin ajatuksesi keskität kasvaa elämässäsi.

Rakasta itseäsi sellaisena kuin olet!

– Kaarina 241

Rahan energia.

Minulla on ollut aikoinaan käsitys, että raha on
pahasta. Sen puute jakaa ihmiset. Rahaa myös käytetään
asioihin, jotka eivät ole hyvästä/hyväksi.
Olisi paljon helpompaa jos ei olisi keksitty noita
sammakonnahkoja ja metallikiekkoja…
Mutta sitten pohdin asiaa toiselta kantilta:
Me tarvitsemme rahaa elääksemme täällä, on toki heitäkin
jotka tulevat toimeen hyvinkin vähällä ja ovat onnellisia.
Tarvitsemme myös toisia ihmisiä ja vedämme heitä puoleensa.
Miksi emme vetäisi myös rahaa puoleemme?
Kenties omilla ajatuksillamme estämme rahan virtaamisen?
Meidän kuuluiskin rakastaa rahaa, jotta vedämme sitä
magneetin tavoin puoleemme.
Kaikki ne asiat joita haluamme, meidän pitää vetää
rakkaudellisella tunteella puoleemme!

Kyllä, jotkut käyttävät rahaa vallan välineenä, joka on siis
negatiivista energiaa. Mutta eihän meidän tarvitse toimia samoin!
Sehän on ihan omassa harkinnassa miten tätä rahan energiaa
käytämme, positiivisiin asioihin vaiko negatiivisiin asioihin.
Kaikessahan on kysymys energiasta.

Omalta kohdaltani voin todeta, etten tietenkään halua olla itse
esteenä rahan virtaavalle energialle, joten opettelen rakastamaan
rahaa ja käytän sitä oikein, eli epäitsekkäästi.

– Kaarina 241

Luovuuden taikaloota.

Vaikka teinkin aarrekartan unelmiani varten,
päätin väkästellä myös taikalaatikon, ikään kuin
vahvistukseksi.
Tuli vain sellainen äkillinen tarve ihan heti
piti se laatikko saada. Noh, paffilootan löysin,
jonka ajattelin päällystää kauniilla lahjapaperilla,
jossa punaisia ruusuja, mutta se olikin loppunut!
No eiii! Hyllypaperia? Ei tietty sitäkään löytynyt.
No sitten muistin kauniit isot servettiliinat,
joissa kauniita ruusuja! Niistä teippasin kauniin
päällysteen laatikolle, se saa nyt luvan kelvata.
Laatikon päälle leikkasin sievän aukon, ikäänkuin
säästöposuussa, josta voi sujauttaa haluamansa kuvan.

Lootan kanteen kirjoitin ” Kaikki se, mitä tästä
laatikosta löytyy, on olemassa!”
Kerään lehdistä ja mistä vain kuvia, jotka esittävät sitä,
mitä minä haluan elämääni saada.
Auton kuvaa en ehtinyt siihen laittaa, kun maailmankaikkeus jo
toteutti sen toiveeni. Nyt on uudempi auto.
Nyt katselen asuntojen kuvia…
Laatikoksi sopii toki vaikka puinenkin laatikko, kaikki käy!

Mitä useammin pudotan kuvia tuohon lootaani, sitä
voimakkaammin keskityn toiveisiini ja kun toiveeni on
keskittynyt, sen elävämmäksi tunnen itseni ja energia virtaa!
Ja mikä parasta, kun olen toiveisiini keskittynyt ja innostunut,
toiveeni alkavat ilmentyä! Ja juu, sitä ei passaa lainkaan epäillä…

Näin minä pyydän ja odottelen sitten alkulähteen vastausta, olen
valmis ottamaan vastaan, luottaen siihen, että kun minä pyydän,
minä myös saan.

– Kaarina 241

Täysikuu, superkuu ja kuunpimennys.

Se olisi taas täysikuu edessä joka on vieläpä superkuu
ja sen lisäksi kuunpimennys. Energiaa ja voimaa tulossa
siis moninkertaisesti! Nyt kannattaa kiireesti vielä
miettiä, mitä haluaisit olla ja luoda tämän vuoden aikana?
Ja tietty sitä, mikä estää tämän kaiken toteutumisen?
Nyt on otollinen aika vapautua vanhoista uskomuksista ja
peloista.

Onko sinulla vaikeuksia rakkauden runsauden vastaanotossa,
tai sen antamisessa? Pelkäätkö niitä kaikkia muutoksia
elämässäsi, mitä onnesi vaatisi?

Tulevana maanantaina 21.1, heti aamusta paneudu niihin
asioihin. Anna energian puhdistaa sinut niin, että loistat itse
valoa, saat enemmän voimaa käyttöösi.
Heitä nyt viimeistään jorpakkoon kaikki vanhat uskomukset,
sekä ne vääristyneet ajatusmallit, jotka ovat sinua ohjanneet
tähänastisessa elämässäsi ja ehkä jo aikaisemmissakin.
Kahleet irti nyt!

Antoisaa kuun aikaa sinulle! – Kaarina 241

Luomisen tuskaa.

Se pukkaa luomisen tuskaa.
Sain joululahjaksi akryylivärit. Kyllä!
Tontut vissiinkin kuunnelleet haihattelujani.
Olisihan se mukavaa jos osaisi maalata tauluja.
Tiedä sitten miten kauan valkoinen taulunpohja siinä
möllöttäisi, niitä en ole vielä edes hommannut.

Koska viimeksi olen siveltimellä mitään maalannut?
Voi, siitä on aikaa yli 20 vuotta! Olin silloin vertais-
ohjaaja koulutuksessa ja piti maalata oma tunne isolle
arkille. Olen auttajana henkirikosuhrien läheisille,
nykyään itsenäisesti. Ryhmiä en enää vedä, enkä kuulu
enää mihinkään yhdistyksiin. Mutta siis, aikaa on todella
kulunut viimeisistä siveltimien vedoistani.

Ajattelin ostaa pikkuruisia taulunpohjia ja niihin maalata
symboleja jotka liittyvät Äiti Mariaan. Koen hänen energiansa
hyvin läheiseksi. Energia jota välitän, on aina hyvin äidillistä
ja hoivaavaa, kerovat kokijat. Tästä olen usein kuullut.

Nyt vain pohjia hommaamaan ja toimeksi! Ei sitä mitään menetä,
vaikkei osaisikaan, jokainen luo omalla tyylillään ja se on
tärkeintä että luo ja antaa virrata, mitä ikuna tuleekaan!

– Kaarina 241

Joulun rauhaa.

Tänään on aaton aatto.
Tässä kun on nyt itsemme puhdistettu kaikesta vanhasta,
on joulu jo ihan tässä ja uusi vuosi koputtelee ovella.
Hiljennymme tästä joulun viettoon, rakkaus ja rauha
sydämissämme.

Sanotaan että jouluaattoillasta Tapaninpäivään on voimakasta
Kristusvalon virtaamisen aikaa.
Ota sinäkin vastaan korkeat ja puhtaat valon energiat,
vahvistamaan yhteyttäsi korkeimpaan viisauteen, meidän
alkulähteeseemme. Anna tämän energian täyttää sinun koko
olemuksesi. Koe sen syvällinen parantava ja rakastava
värähtely. Ota se vastaan itsesi ja muiden hyväksi.

Siunattua Joulua sinulle. – Kaarina 241