Vartioiva lohikäärme.

Jaaha, mistähän aloittaisi?…
Minulla kun on lapsesta asti ollut hyvä ja vilkas mielikuvitus,
ovat lohikäärmeetkin elämässäni näytelleet osaansa.
Järjestys on ollut se, että ensimmäisenä sain kosketuksen
lohikäärmeisiin, sitten enkeleihin, keijuihin ja yksisarvisiin.
Kun pienenä pelkäsin pimeää, kuvittelin huoneeseeni vartioivan,
tulta hehkuvan lohikäärmeen. Se oli minun henk.kohtainen
vartijani.
Minua on aina lapsena pidetty omituisena, koska olen jutellut
kaikenlaisille näkymättömille ystävilleni.
Toki koulun myötä kaikki hävisi, mitä enemmän jouduin systeemiin
sisään. Koskaan en koulusta tykännyt. En ymmärtänyt toisten
raakalismaisuutta ja sitä, ettei enää ollut lapsen vapautta.
Mielikuvitus on suurin luomisen “työkalu” ja herkälle lapselle
lohikäärme on oiva apu vaikkapa unen vartijaksi jos näkee usein
painajaisia.
Osta aralle lapselle upea lohikäärmelelu, jota voi kuljettaa
mukana, turvaa luoden.

Mutta ne “loharit”. Nykyäänhän Lohareista puhutaan ja heistä
on jopa omat kortitkin, jotka toki minultakin löytyvät.

Lohikäärmeet kuuluvat luonnonhenkiin, eli elementaaleihin,
jotka taas ovat läheisessä suhteessa enkelten valtakuntaan.
Lohikäärmeet ovatkin nimenomaan suojelemassa meitä.
Ei siis ihme että lapsena sain jo tutustua omaan “tulilohikseeni”
Olen merkiltäni Oinas, joka kuuluu tulen elementtiin.
Jos sinun syntymämerkkisi on tulen merkki, on sinulla oma
henk.kohtainen tulilohikäärmeesi!

Suojelevin terveisin – Kaarina 241

Energinen rosmariini

Kyllä! Nyt on kertakaikkisesti niin väsy voittanut,
liekö syy tässä niin pimeässä ja harmaassa syksyssä,
kun ei tuo keltainen kaverikaan taivaalta pahemmin kurkistele.
Olen sitä mieltä että luonto pitkälle määrää ihmisen elämää.
Pimeänä kautena ihmisen kuuluu levätä ja kerätä voimia.
Karhukin kömpii talveksi untenmaille. Kyllä se niin on.
Vaan ihminen on kytketty järjestelmään, jossa tätä ei oikein voi
käytännössä toteuttaa…

Noh, minä siis kaivelin pussukoitani ja otin esiin eteerisen
taikaöljyni rosmariinin. Sitä tipautin muutaman tipan tuoksulyhtyyni.
Sekoitin hiukan perusöljyyn ja sivelin iholle.

Rosmariinihan on antiseptinen ja stimuloiva ominaisuudeltaan.
Lievittää kipua, sekä tasapainottaa mieltä ja kehoa.
Se myös virkistää muistia (hyvä opiskelijoille), kirkastaa mieltä,
lievittää päänsärkyä ja migreeniä ( silloin ei hierota), sekä
lievittää tätä yleistä väsymystä, jonka kourissa nyt itse olen.

Antiseptisena öljynä myös lievittää yskää, vilustumista ja muutenkin
lenssuun hyvä öljy.
Hiuksia ajatellen ehkäisee hilseen muodostumista, sekä hiusten lähtöä.

Ruuansulatusta ajatellen taas helpottaa “pakoputki” vaivoissa.
Kokeilla voi myös paksunsuolentulehdukseen hauteena
tai kevyesti iholle siveltynä perusvoiteen kanssa.

Pitää muistaa, että rosmariini kohottaa verenpainetta!
En myöskään suosittele raskaana oleville.

Eiköhän tämä tästä kaamoksen taita, nyt energiaa riittää,
jotta jaksaa taas päivään uuteen heti yön jälkeen.

Energistä iltaa kaikille! – Kaarina 241

Energiasiivous kotiin.

Vietinpä tänään kunnon fyysisen siivouspäivän!
Tarkasteltiin samalla enkeleiden ja oppaani kanssa
että löytyykö tästä huushollista tahmaista tai tummaa
energiaa. Nurkista aika ajoin löytyy…
Tunnustelin ja kuljin pitkin kotia ja kyllä!
Ihmeesti löyti rikkinäisiä tavaroita ja muuta roinaa,
joka varmasti estää energian virtaamisen vapaasti.

Eihän siinä auttanut kuin lattiasta kattoon imuroida.
Lattiat luuttusin vaurausaineella, joka suorastaan kutsuu
vaurautta kotiini 😉
Tavarat jota ihmeesti joku hamstraa täällä,
joutaa vaikkapa lahjoituksena jollekkin kirpputorille.
Esim. kissojen katastrofiyhdistyksellä taitaa olla kirppis
pöytä. Sinne siis!

Enkelit touhuavat mukanani tuoden puhdasta valoa ja niin
uusi energia valtasi kotini. Huolellinen tuuletus,
sekin muuttaa energioita. Tuumattiin että mitään uutta ei
nyt tarvita. Pyrinkin mahdollisimman vähään materiaan,
silti sitä aina jostain siunaantuu…

Kun olimme tyytyväisiä tulokseen, sytytin kynttilöitä,
jotka tuoksuvat ruusulle ja ovat suloisen vaaleanpunaisia.
Harmi kun kamerani ei nyt toimi…

Kaarina 241

Kateus on pelkoa.

Ihana viikonvaihde käsillä taas!

Kaikilla se ei kuitenkaan ole ihana.
Tässä tapetilla ollut nyt asia jossa lähipiiri sortaa ja
yrittää manipuloida ihmistä. Selvästi taustalta kuultaa
kateus. Kun hyökkää toista vastaan sanallisesti terävin miekoin,
ilman mitään näkyvää syytä, ei sitä tahdo ymmärtää.
Olen sitä mieltä, että äärimmäisen huono käytös, joka on
kontrolloimatonta, johtuu pelon ajatuksista.
Pelko on tunne joka vääristää ajatukset sekä tunteet, saaden
aikaan tuhoa itseä ja muita kohtaan.

Pelko ja epäluulo on kutsu negatiiviselle energialle,
joka luodaan ajatuksin.
Me olemme energeettisiä olemuksia, jotka lähetämme ajatuksia ulos.
Voimme kontrolloida kuitenkin omia ajatuksiamme.

Uhriksi joutuu yleensä ihminen, jonka itsetunto on olematon.
Sellaisella ihmisellä ei ole voimaa päättää omista asioistaan.
Uhri kokee ettei ole hyväksytty, haluttu eikä osaa mitään,
sellaista ihmistä on helppo manipuloida.

Mutta palataan siihen kateuteen….
Kateus saa alkunsa pelosta, joka on lähtöisin egon aiheuttamista
ajatuksista. Pelätään että jollain on enemmän kuin itsellä.
Halutaan näyttää paremmalta kuin muut.
Pitäähän sitä nyt ostaa vielä uudempi auto kuin mitä naapurilla…
Tai halu näyttää ettei tarvitse muiden apua.
Ei voi olla huonompi kuin muut.

Kateus yksinkertaisesti saa aikaiseksi, että kade ihminen haluaa
näyttää muille olevansa parempi kuin ne muut.
Aika usein kateus liittyy rahaan, ja silloin se näkyy kauas.

Kun ihminen vähentää kateuttaan, hän vapautuu, eikä enää pelkää
sitä, mitä muut hänestä ajattelevat.
Kun ihminen on vapaa pelosta, hän on onnellinen, tasapainoinen,
ilonen, terve ja rakastava.

Eikä pidä unohtaa että me itse olemme se runsauden lähde,
eli Rakkaus. Se on kaikissa meissä!

Rakastavia ajatuksia päivääsi! – Kaarina 241

Kuka on parantaja?

Uskon että kuka tahansa voi tulla parantajaksi, mutta se vaatii aikaa ja
tietynlaista soveltuvuutta tehtävään. Aito parantaja ja auttaja on henkilö,
joka on halukas auttamaan ja palvelemaan lähimmäisiään.
Hän ei palvele palkkion toivossa, tunteakseen ylpeyttä tai rikastuakseen.
Aito palvelija – parantaja palvelee rakkauden tunteesta.
Se on tunne joka suorastaan pakottaa palvelemaan kaikkia ihmisiä ja
ylipäätään kaikkea elollista. Parantava voima on ollut olemassa yhtä kauan
kuin koko ihmiskuntakin. Jo luolaihmisetkin tunsivat tämän voiman.
Se on Korkeimman Parantava Voima, energia joka tavoittaa ja
vaikuttaa kaikkeen mikä on elollista.
Tuo kyseinen voima on sekä meidän sisimmässämme, että meidän
ulkopuolellamme ja Hän on kaiken elämän lähde.
Hän on meidän oman pienen sisimpämme keskuksessa majaileva elämä.

Maailma on täynnä sähköä. Sähkö ei kuitenkaan valaise taloa, ellei talo
ole valmis ottamaan sähköä vastaan. Sama pätee ihmiseen: ei Korkeimman
ääretön ja ikuinen voimakaan voi auttaa ihmistä, ellei ihminen itse
ole valmis ottamaan sitä vastaan sisimpäänsä.
Eli jos minä laitan kahvinkeittimen päälle, eikä se mokoma toimi,
voi syy olla johdossa, sillä maailmassa kyllä sähköä riittää.
Sama pätee ihmisen ja Korkeimman luovan energian kohdalla.
Koko maailmankaikkeushan on tätä voimaa täynnä, mutta vain se määrä,
mikä virtaa meidän oman olemuksemme läpi, tekee meissä työtä.

Parantavin ajatuksin viikonloppuun!

Lämmöllä: -Kaarina (241)