Kaktuskeiju.

Näin talvella kun ulkona kasvillisuus on vetäytynyt  lepoon, niin tekee myös niitä hoitavat keijut. Mutta, me saamme toki nauttia keijuista näin talvellakin! Minulla on muutama joulukaktus, jotka juuri ovat nupuillaan. Niille minä juttelen mukavia joka päivä, ja ne kukkivat todella upeasti!

Kaktukseni keiju on herkän kaunis ja kukkansa värinen, eli punainen. Luonteeltaan kaksipiippuinen, sillä se on samaan aikaan kovan kestävä, mutta samalla niin hauras ja herkästi loukkaantuva, keijuilla voi olla erilaiset luonteet, vaikka kukkalaji olisikin sama.

Kukkasilleni annan aina kahvinloput pannusta, mitä ylimääräiseksi sattuu jäämään, toki niille en erikseen kahvia keittele, mutta tykkäävät siitä kyllä.

Muutama Paavalinkukka, rahapuita ja juoruja löytyy myös. Vielä en ole ehtinyt tänne kaupunkiasuntoon muita hommaamaan, se Peikonlehti olisi seuraavaksi listalla…sen luonne todella kiinnostaa! Ja minulle käy ihan tavallinen Peikonlehti, ei tarvitse olla mikään erikoisen värinen. Taimesta ehkä kannattaisi itse kokeilla kasvattaa, niin saisi kenties koulutettua mieleisensä…?

Kukkaisterveisin   – Kaarina 241

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *