Kiitollisuuden voima.

Minulla on ihana, pitkäaikainen ystävä, joka soittaa
aina kun on jotain sydämellään. Puhelun lopuksi hän
aina kiittää minua ja mikä on mielestäni tärkeää, hän
myös selittää minulle mistä kiittää, miksi hän on
kiitollinen. Siitä aistii vilpittömyyden, kun toinen
kertoo mistä kiittää, mitä apua hän minulta sai.
Siitä tulee minulle hyvä mieli.

Kävin tässä kaupassa ostamassa lahjaa.
Auliisti palveleva myyjä etsi toiveitani vastaavaa
lahjaa. Hänestä näki, että hän todella syventyi asiaan.
Sopiva lahja löytyi, hymyilin hänelle ja kiitin häntä,
selittäen hänelle samalla, miksi olin niin kiitollinen
ja arvostin hänen apuaan. Aluksi myyjä hämmentyi hitusen,
ja sai sitten leveän hymyn kasvoilleen.

Mietinkin, miten usein ihmiset kiittävät esim. myyjiä
heiltä saamastaan palvelusta, siten että se kiitos tulee
suoraan sydämestä, eikä vain tavan vuoksi?
Paljon on myös heitä, joilta ei edes kiitoksen sanaa heru…

Huomioimalla ihmisen hymyllä ja kiitoksella, voi jopa
pelastaa toisen päivän!

Hymyillen kiittää Kaarina 241