Värähtelyn muuttaminen.

Juu, värähtelyä tässä olen joutunut, tai ainakin yrittänyt kohottaa.
Tunneskaala on ollut aikamoinen… Suuttumuksesta raivonpartaalle,
ja siitä totaaliseen turhautumiseen.
Kyllähän minä tiedän, että kun tiedostan mitä en halua, tunnistan toki
sen, mitä haluan.

Jos olen sairaana, tiedän tasan tarkkaan tahtovani parantua.
Tai jos rahat on vähissä, niinkuin joskus onkin, tiedän tahtovani lisää
rahaa. Sitten vain käännän huomioni siihen mitä haluan ja pidän
huomioni kohdistuneena siihen haluamaani asiaan, näin värähtelyni
siirtyy oikealle tasolle. Jaa helppoa? No ei aivan.

Tiedän että vedän itse puoleeni kaiken sen, mitä elämässäni tapahtuu.
Millaisia ajatuksia viljelen, sellaista satoa saan niittää.
Ajatukseni vetää magneetin tavoin lisää samankaltaisia ajatuksia ja
lopulta ajatus värähtely ilmeneekin jo fyysisellä tasolla elämässäni.

Sieluni tietää kyllä mitä se haluaa, jos kuitenkin jostain syystä
keskityn ajatukseen, joka ei ole sopusoinnussa sieluni kanssa, koen
sen kielteisenä tunteena ja energian virtaus vaimenee.
Niinpä on pikku pakko keskittyä siihen, minkälaisen tunteen haluaa
kokevansa, silloin kielteisyyden vetäminen puoleeni lakkaa, jonka
seurauksena alan houkutella kaikkea mahdollista myönteistä ja
olonikin taas tuntuu kohenevan.

Sieluni kyllä opastaa hyvien ja huonojen tunteiden avulla ymmärtämään,
ajattelenko sitä mitä haluan (hyvä tulee), vaiko sen puutetta
(kaikki menee päin honkia humisten).
Nyt onkin tullut noita humisevia honkia vastaan, joten värähtelyn nosto
on ollut aiheellista.

– Kaarina 241

Sielu vastaan ego.

No niin!
Sillai se kului meikäläisen viikonvaihde, keskellä
sisäistä sotatilaa. Juu, en ymmärrä johtuiko mokoma
leijonaportista vaiko mistä lie, mutta aivan järkyn
yhteenoton sain aikaan sisälläni, koskien työjuttuja…
Egoni nostaa aina välillä päätään, mitä henkisempiin
asioihin olen menossa.

Tässä pohdin tosissani erästä henkistä kurssia,
joka minua kiinnostaisi. Egoni saikin siitä sitten
jonkinsortin hepulin ja rissasi oikein kunnolla yrittäen
tuoda järjenääntä, eli niitä rikkaruohoja esiin.
Järkevästi kyllä selitteli kuten:
” Eihän sulla ole rahaa!” tai ” Mitä silläkin rahalla saisi?
Ja mitä miehesikin sanoisi moisesta rahan haaskuusta?”
(Ja paljon muuta mitä en tähän laita.)

Aivan, raha tuntuu olevan jokapaikan vetokortti egolleni silloin,
kun on kyse jostain kivasta, josta sieluni nauttisi.

Sieluni taas sanoi: ” Kultaseni, älä tuosta välitä, ajattele
sensijaan itseäsi! Mitä sinä oikeasti haluat? Mieti ja toimi
siltä pohjalta! Luota siihen, että kaikki järjestyy ja rahat
riittää!Anna mennä ja iloitse! Muista yksi pikku juttu…minä
sinun sielusi olen aina oikeassa! Tunne! Kuuntele tunnettasi!”

Ja minähän kuuntelin, tunnetta, sieluani siis, luottaen siihen ja
maailmankaikkeuden pankkiin!
Mutta sen sanon, että osasipa olla pitkäveteinen kina,
ei hääviä ollenkaan.

Tunteella: – Kaarina 241

Elämäni eläimet

Mietintöjä
Katselen tässä kissaani, ja muistelen menneitä.
Minulla on ollut paljon eläimiä. Koiria, kissoja, kanoja, ankkoja, lampaita ja tietty kaikenmaailman jyrsijöitä… Nyt on vain kissa, joka on tottakai mielestäni ainutlaatuinen!
Häneltä saa aina hellyyttä. Nukkuu yöt sängyssämme, välissämme ja pää tyynyllä. Hän myös aistii jotain mitä itse en näe. Siksi kissa tai koira on tavallaan hyvä olla, ne tuovat turvallisuuden tunteen.
Eläimet ovat antaneet ihmiselle kautta aikojen iloa, turvaa ja vilpitöntä rakkauttaan.
Annammekohan me niille yhtä paljon oikeassa suhteessa ja oikealla tavalla?
Eläin on aina eläin ja sen tarpeet ovat toisenlaiset kuin ihmisen, mutta yhtäkaikki, eläimilläkin on tunteet.
Ne kykenevät intohimoisiin suhteisiin ja rakastavat jälkikasvuaan, sekä tuntevat niin suunnatonta iloa kuin suruakin.
Jotkut väittävät, että eläimillä ei ole sielua. Miten se on mahdollista? Minä ainakin väitän toisin.
Ei se ero voi olla ihmisen ja eläimen välillä niin suuri, etteikö eläimellä sielua olisi…
Meillähän on samat lähtökohdat! Kummatkin on siitetty samallatavalla ja ne syntyvät samalla tavalla.
Kumpikin kokee kipua ja tuskaa, erottaa hyvän ja pahan ja kuolemakin tapahtuu samalla tavalla.
Kissiäni tässä ihastelen ja näitä asioita pohtien.

– Kaarina (241)