Talven vaikeus.

Kylmärintama pysyy, toki leudompaakin on luvassa.
Se on vain joteskin hankalaa täällä metsämökissä elellä
näin talviaikaan kun tulee pakkaset, jonka jälkeen lämpenee,
jysähtää viemäriputket jäähän niin pihasaunalla kuin tuvassakin.
Mitään putkiremppaa ei aleta tekemään, se vaatisi kallion
räjäyttämistä ja se ei käy. Saunalle meillä on tietty vielä
kantovesi. Niinpä!
Se on tätä askeettisen elämän ihanuutta!
Noh! Eipä tule aika pitkäksi kun tietää mitä on tekemistä,
toki sitä voisi jotain mieluisampaakin tehdä.
Kesällä tämä on toki aivan ihana paikka ja kesäpaikaksi tämä
taitaa jäädä…

Nyt siis olen pohtinut haavettani asumisesta rivitalossa tai
kerrostalossa, jompsin kumpsin. Lisäksi pitäisi vielä löytää
työpaikka, sillä muutto suuntautuu eri kaupunkiin.
Näitä asioita minä olen nyt alkamassa vakaasti luomaan,
kunhan ensin päätämme, kumpi asumismuoto tulee kysymykseen.
Tässä luomisessa käytän kuuluisaa vetovoiman lakia.
Saan mitä pyydän…

– Kaarina 241

Kyllä on kylmää.

No kyllä on taas kylmää! Tosin eilen oli meillä tämän talven
kylmin päivä, -27 pakkasta. Ei napannut mennä ulos lumihommiin.
Minä käyn aina kaikki arki-illat vieraan palveluksessa töissä,
joten säälin diesel autoni räjäyttämistä kylmiltään käyntiin,
siinä kun tuo vepasto on rikki.
Kyllä on niin kylmää, ettei leudoista talvista puhettakaan!
Minä veikkaan, että vielä tulee pieni jääkausi tulevaisuudessa.
Saa nähdä näenkö minä sen, tai koenko.
Noh, luontoäidin taidetta olen ihaillut, erilaisia kuvioita
muodostuu ikkunoihin ja pintoihin yleensä. Luonto on taiteellinen.
Kuurankukkia siis pukkaa.

Niin se, kun käyn illat töissä, minua ei tavoita linjoilta.
Työ haittaa siis tätä harrastusta… Yritän roikkua linjoilla
aamupäivisin ja joinakin yön tunteina. Kesällä olen enemmän
öisin linjalla, koska silloin olen yksin kotosalla.

Mukavaa päivää sinulle! – Kaarina 241

Täysikuu, superkuu ja kuunpimennys.

Se olisi taas täysikuu edessä joka on vieläpä superkuu
ja sen lisäksi kuunpimennys. Energiaa ja voimaa tulossa
siis moninkertaisesti! Nyt kannattaa kiireesti vielä
miettiä, mitä haluaisit olla ja luoda tämän vuoden aikana?
Ja tietty sitä, mikä estää tämän kaiken toteutumisen?
Nyt on otollinen aika vapautua vanhoista uskomuksista ja
peloista.

Onko sinulla vaikeuksia rakkauden runsauden vastaanotossa,
tai sen antamisessa? Pelkäätkö niitä kaikkia muutoksia
elämässäsi, mitä onnesi vaatisi?

Tulevana maanantaina 21.1, heti aamusta paneudu niihin
asioihin. Anna energian puhdistaa sinut niin, että loistat itse
valoa, saat enemmän voimaa käyttöösi.
Heitä nyt viimeistään jorpakkoon kaikki vanhat uskomukset,
sekä ne vääristyneet ajatusmallit, jotka ovat sinua ohjanneet
tähänastisessa elämässäsi ja ehkä jo aikaisemmissakin.
Kahleet irti nyt!

Antoisaa kuun aikaa sinulle! – Kaarina 241

Jauhosavikkaa pöytään.

Yritän tässä epätoivoisesti tyhjentää arkkupakastinta.
Marjoja kuluu kyllä ja löysin muutaman nyssäkän
jauhosavikkaa. No siitäpä tein munakkaan.
Tämä yleisesti rikkaruohona pidetty kasvi on
maultaan miedompi kuin pinaatti, mutta sen
c-vitamiinipitoisuus on suurempi kuin pinaatilla.
Jauhosavikka sisältää oksaalihappoa, joka liikaa
nautittuna aiheuttaa munuaiskiviä, koska oksaalihappo
sitoo kalsiumia munuaisiin.

Jauhosavikkahan soveltuu moneen, kuten: smoothieihin,
munakkaisiin, piiraisiin, keittoihin, lettuihin,
salaattiin ja paistoksiin.

Tällaisena metsämuorina tykkään kerätä kaikkia syötäviä
rikkaruohoja aina kesäisin. Jauhosavikan yleensä pakastan.
Talvella voi sitten käyttää ruuanlaitossa, kuten munakkaassa,
jota usein teen, höysteeksi lisään vain sipulia, savikkaa ja
mausteita. Että tämmöttis tänään.

Mukavaa päivää sinulle! – Kaarina 241

Luomisen tuskaa.

Se pukkaa luomisen tuskaa.
Sain joululahjaksi akryylivärit. Kyllä!
Tontut vissiinkin kuunnelleet haihattelujani.
Olisihan se mukavaa jos osaisi maalata tauluja.
Tiedä sitten miten kauan valkoinen taulunpohja siinä
möllöttäisi, niitä en ole vielä edes hommannut.

Koska viimeksi olen siveltimellä mitään maalannut?
Voi, siitä on aikaa yli 20 vuotta! Olin silloin vertais-
ohjaaja koulutuksessa ja piti maalata oma tunne isolle
arkille. Olen auttajana henkirikosuhrien läheisille,
nykyään itsenäisesti. Ryhmiä en enää vedä, enkä kuulu
enää mihinkään yhdistyksiin. Mutta siis, aikaa on todella
kulunut viimeisistä siveltimien vedoistani.

Ajattelin ostaa pikkuruisia taulunpohjia ja niihin maalata
symboleja jotka liittyvät Äiti Mariaan. Koen hänen energiansa
hyvin läheiseksi. Energia jota välitän, on aina hyvin äidillistä
ja hoivaavaa, kerovat kokijat. Tästä olen usein kuullut.

Nyt vain pohjia hommaamaan ja toimeksi! Ei sitä mitään menetä,
vaikkei osaisikaan, jokainen luo omalla tyylillään ja se on
tärkeintä että luo ja antaa virrata, mitä ikuna tuleekaan!

– Kaarina 241

Suojelusenkelille tehtäviä.

Kuinka kiitollinen olenkaan siitä, että olen saanut
ääneni jotenkuten takaisin. Ääni kyllä sortuu turhan
usein, mutta näillä mennään.
Aamuisin olen pyytänyt suojelusenkeliltäni apuja
arjen kulkuun, pyytänyt uusia ideoita, jotta voisin
toteuttaa sieluntehtävääni. Minä olen ehdottomasti
ihmisten palvelija. Oma enkelini on ollut nyt tiiviisti
kanssani tämän sairasteluni ajan ja saanut minut
pohtimaan toimintatapojani, voisiko jotain muuttaa?
No voisi kaiketi yksinkertaistaa asioita.
Paneutua yhteen lajiin ja toimia sen pohjalta, eikä
haalia montaa asiaa toimenkuvaan, niin kuin minulla on
ollut tapana… Jos sitä keskittyisi energiahoitoon,
yrtteihin ja sielunhoitoon. Luovuutta taidepuolellakin
ehdotettiin, mutta sitä minä ihmettelin, en näet omaa
minkäänlaista taiteellista taitoa.
Enkelini totesi, ettei mitään opi jos ei edes kokeile
niin, että on sielu mukana.
Tätä edelleenkin pyörittelen mielessäni.

– Kaarina 241

Aarrekartan tekoon.

Nyt kun tämä vuosi on polkaistu käyntiin,
uusi kuu odottaa ja auttaa sinua toiveiden sekä
suunnitelmien teossa.
Minä itse väkästän tässä aarrekarttaa, johon
laitan unelmani kuvina ja kirjoituksina.
Ihka ensin pitää olla selvä mielikuva siitä, mitä
on luomassa ja miltä unelma näyttää.
Lehdistä ja netistä löytyy kuvia, jotka näyttävät
unelmiltasi. Toki voit aina myös piirtää unelmasi,
tai kirjoittaa. Pääasia on, että luomuksesi kartalla
tuntuu hyvältä, siltä mitä sinä haluat.
Sen kummempia sääntöjä ei aarrekartan tekoon tarvita,
unelmoi isosti ja anna mielikuvituksesi toimia.
Kun kartta on valmis, anna enkeleiden siunata ja
aktivoida karttasi. Katsele sitä päivittäin ja usko,
näe ja tunne ne asiat tapahtuneeksi, jotka kartaltasi
löytyvät.

Olen tehnyt karttoja jo vuosia ja todennut niiden
taijanomaisen voiman.

– Kaarina 241

Saikulla.

No näinhän tämä vuosi lähti meikäläisellä käyntiin.
Lenssu sai kuin saikin otteen minusta, ei ollu omat
tropit käden ulottuvilla reissussa, suojaus petti…
Noh, otan tämän nyt vaikka puhdistuksen kannalta.
Saikulla olen, linjallakaan en ole pystynyt olemaan,
koska ääni on kadoksissa. Nyt sitten vain olen.
Eihän se toki pahitteeksikaan ole, se oleminen.
Olen huomannut että harva osaa vain olla, aina täytyy
mukamas jotain tehdä? No eikä täydy!
Vastustuskykyni voi olla nyt jostain syystä heikko,
mutta toisaalta se kiinnittää huomion siihen, että pitää
huomioida itsensä, keho, henki ja mieli, jotta terveyskin
pysyy tallella ja tasapainossa.
Itsetutkiskelun aikaa sanoisin. Menenkin tästä taas
vällyjen alle fundeeraamaan…

Voikaatten hyvin! – Kaarina 241

Tervetuloa Uusi Vuosi 2019!

Se vaihtuu taas tuo vuosikin. Aika kuluu nopiaa.
Meillä ei lähetetä raketteja, koska olemme kahden
mieheni kanssa. Ajattelen myös metsien eläimiä,
tosin kaikki naapurit eivät niin tee täällä
haja-asutus alueella, mutta onpa meidän verran
vähemmän pauketta.

Tinan valaminenkin meiltä kiellettiin, mutta nou hätä!
Taikoja voi tehdä vaikka sokerilla valaen.
Meillä vihreillä noidilla ruokakaapista löytyy apu
asiaan kuin asiaan.

Tarvitset sokeria ja kattilan sokerin sulattamista varten,
sekä kylmää vettä kulhossa.
Sulata sokeri miedolla lämmöllä, VARO ETTEI SOKERI SYTY,
liian korkeassa lämmössä saattaa senkin tehdä.
Kaada sulanut sokeri nopsaa kulhoon, jossa on kylmää vettä.
Kylmä vesi jähmettää sokerimassan sekunneissa.

Sitten vain tutkimaan jähmettynyttä sokeria, ikäänkuin
tinaa tutkisi ja samalla katsoa millaisen varjon se saa
aikaan seinälle kynttilän valossa.
Röpelöinen pinta tietää rahantuloa, sileä pinta sairautta.
Jos esine rikkoutuu sitä tutkiessa, se ei tiedä hyvää.
Röpelöiset reunat tietää ihailijoita, auton muoto matkustusta.
Voit keksiä itse lisää!

Upeata Uutta Vuotta 2019 sinulle!

Lämmöllä – Kaarina 241

Joulu mennä jollotteli.

Joulu on ohi ja välipäivät tässä ennen kuin vuosi vaihtuu.
Viettäkäämme siis rauhallinen ja intoa puhkuva loppu vuosi.

Oma enkelinikin piipahti juuri tervehtimässä, hän varmaankin
tuli luomaan minuun uskoa… Hänen viestinsä sopii kyllä
muillekkin jaettavaksi:

” Elä sinä elämääsi omien arvojesi mukaan. Älä tukahduta
omaa valoasi, niin et pysty auttamaan ketään, vaan luot
esteitä itsellesi ja muille. Tee sitä mitä haluat, se on oikein.
Älä pelkää arvostelua, sillä sitä tulet kyllä saamaan.
Älä myöskään pienennä omaa voimaasi.
Tuo oma totuutesi näkyväksi omassa elämässäsi.
Ole rohkea ja samalla rakastava!”

Tästäpä on hyvä jatkaa päivää.

– Kaarina 241