Vaatimaton lahja.

Tässä on nyt muutama päivä tullut reissattua maalta kaupunkiin ja
pois. Ollaan rempattu kaupunki asuntoa, josta vuokralainen muutti
yllättäen taivaan kotiin. Niinpä päätimme että muutamme sinne itse
talviajaksi.
Jokseenkin on mehut puristettu, selkä kipeä jne.

Ystävätär katkaisi seinän hionta homman puhelulla. Kutsui meidät
syntymäpäivilleen. Ehtona kuitenkin on, ettei lahjaa saa viedä.
Materiaa kun on siunaantunut jo tarpeeksi.

Hän on luonnonläheinen taiteilijasielu ja sanoi, että kortti pitää
olla ja jos välttis jotain haluaa viedä kortin lisäksi, vaihtoehtona
on joko jokin luonnon kivi tai kelottunut oksa maasta.
No niin! Helppo nakki! Ei muuta kun katselemaan kivikokoelmaani
kallionpäällä, sieltä löytyy varmasti hänelle sopiva kivi.
Kenties jokin, joka vetää kipua pois? Tai jokin kaunis kivi.
Oheinen kuva, jonka tähän liitin, tuo minulle mieleen maahisten
taiteen.
Kelottuneita oksia ei nyt justiinsa löydy.

Me olemme sen verran erisorttista sakkia ystävämme kanssa, että
tyydymme vähään. Itse tehty kortti, tai jokin luonnosta löytynyt
aarre on meille mieluisa lahja.
Että aina ei tarvi mennä kauppaan ja olla pussi levällään, kun
haluaa jollekulle tuottaa hyvän mielen.

– Kaarina 241

Metsämummin kuulumisia.

Nonniin! Täällä sitä taas ollaan ihanassa mäntymetsässä.
Pidin täältä linjoilta parinkuukauden loman ja kävin
pyörähtämässä kaupungissa.
Täytyy sanoa että tuo meikäläisen “taikaloota” toimii kyllä.
Kaikki toiveeni on toteutuneet. Mutta… olisi pitänyt olla
laatimisessa tarkempi. Työ jota joskus olen tehnyt,
on muuttunut melkoisesti. Tiukka aikataulu ja vähän tekijöitä.
Raskasta vuorotyötä.
Noh, stressi pukkasi tulemaan ja verenpaineet nousi.
Lääkäri määräsi tähän lääkkeet ja vielä unettomuuteen
melatoniinia, mikä ei auttanut. Sattui olemaan äänekkäät
alakerran naapurit jotka hekin valvottivat, myös arkiöisin.

Jos en mitään muuta ole oppinut, niin ainakin osaan kuunnella
omaa kroppaani. Tajusin heti, ettei tämä ole minulle enää
sopivaa työtä ja irtisanoin itseni. Miksi näinkin mukavaa
kaveria kuin itseäni rääkkäisin? Rahan tähden? Ei.
Kyllä minä keksin jo uutta tekemistä ja “taikalootassani”
on jo seuraavat unelmat kirjoitettuna.

Niinpä tein pikamuuton takaisin tänne metsään.
Se kävi helposti. Soitto vain ja riuskat miehet hakivat huonekalut,
jotka lahjoitin pois. Itse otin vain muut irtaimistoni,
jotka mahtuivat hyvinkin autooni.

Että se oli sellainen seikkailu se!
Ja arvaas vaan kuinka olen nauttinut täällä maalla olosta nyt.
Maahinenkin oli innoissaan paluustani ja huikkasi:
” Mitäs minä sanoin? Et tule siellä viihtymään!”
No niin…Enpä sanonut tuohon mitään.

Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa!

Valoisin terveisin – Kaarina

Uusi alku.

Kesäinen tervehdys metsämummilta!
Viikonvaihde on mennyt ihmisillä juhlien merkeissä.
Onnea kaikille jotka ovat arvostelunsa saaneet,
sekä heille, joille ovet avautuvat uusiin mahdollisuuksiin!
Toivottavasti kaikilla on omat unelmansa, joita lähtevät
tavoittelemaan. Tärkeintähän on se, mimmosen lopputuloksen
on päättänyt luoda.

Minä puolestani availen myös uusia ovia. Tänään vietän jo
toista yötä uudessa kodissani ja huomenna aloitan vuorotyöt
niinikään uudessa työpaikassa. Tämä tarkoittaa myös sitä,
että olen ollut tiiviisti yhteydessä luonnonhenkiin,
selittäen heille, etten ole heitä jättämässä.
Etenkin maahinen tuntuu olevan joteskin loukaantunut,
vaikka yrittää mokoma näytellä välinpitämätöntä…
Hänen käytöksensäkin on muuttunut jotenkin pisteliääksi.
Noh, annan sen anteeksi, itse saattaisin käyttäytyä samoin
vastaavassa tilanteessa. Olen yrittänyt tolkuttaa hänelle,
etten jätä tätä paikkaa, vaan tulen aina käymään kun on vapaita.
Vastineeksi olen saanut vain mulkaisuja…mmh.

Tiedän myöskin sen, että tämä on vain väliaikainen tilanne.
Seikkailijan rohkeudella nyt yritän jotain muuta ja katson
mihin se johtaa. Voipi olla että jo vuoden kuluttua olenkin
jo jossain muualla ja eri hommissa.

Tästä lähtien luon itse tietoisesti oman elämäni,
ilman pelkoa. Jos pelottaa, niin tutkin itseäni ja syytä
moiseen, pyydän Arkkienkeli Urielin avukseni jos oikein tukalata
tuntuu. Itse työssäni tarvitsen myös Arkkienkeli Azraelin apuja.
Näitä kahta enkeliä olen pyytänyt työkavereikseni uuteen työhöni,
sillä tiedän että heitä tarvitaan.
Kohti uusia tuulia siis!

Lämmöllä -Kaarina 241

Maahisen kyselytunti.

Toissailtana, kun olin töihin lähdössä, jouduin auton ikkunoita
skrapaamaan ja samalla manasin teräsjään kovuutta, huomasin
pienen hahmon auton takana. Maunohan se siinä, minun maahiseni.
Onhan täällä toki muitakin, mutta hän on rohkein.
Hän kuulemma halusi kekustella kanssani mahdollisesta
muutostamme kaupunkiin. Hän toi esiin epäilyksensä muuton
järkevyydestä!

“Ajattelehan, miten sinä siellä kaupungissa soveltuisit olemaan?
Kaiken sen kiireen keskellä? Ihmiset hyörivät siellä ja
juoksevat paikasta toiseen, koko ajan pitää tehdä jotain.
Jos ei muuta, niin rahaa täytyy tehdä ja olen ymmärtänyt,
että se stressaa teitä ihmisiä.” Sanoi hän.
“Tuo on totta.” Mutisen minä.
Mauno tuli viereeni ja nyppäsi takinhelmasta kysyen:
“Etkö ole onnellinen täällä meidän kanssamme?”
No voi apua! Mitä tuohonkaan sanoisin?
Tämä on ristiriitainen juttu… “minulla ei ole täällä sukulaisia,
kaikki läheiseni asuvat etelämmässä.” Selitän minä.
” Mutta ajatteletko sitä vapautta mikä sinulla täällä on?
Piristäsitkö itseäsi? Tekisitkö jotain uutta? Kirjoittaisitko
vaikkapa kirjan meistä? Täältä luonnosta sinä saat ideoita ja
me, luontoväki kyllä autamme! Voisit opettaa ihmisiä takaisin
luontoon! Auttaisitko meitä?

Mauno täpisi innoissaan…
Ja minä hiljaa mielessäni ajattelin: No just! Ihan niin, ettäkö
kirjan kirjoittaisin? Satuolennoista? Lastenkirjoja on jo.
Ja kuka tänne korpeen osaisi tulla, mihinkään kurssille?

Tietysti Maahinen luki ajatukseni, se on niille niin helppoa,
lukevat kuin avointa kirjaa.
” Joskus kauan, kauan sitten ihmiset tiesivät meistä ja
elivät meidän kanssamme. Sitten ihminen muuttui, elintavat muuttui.
Ihminen etääntyi luonnosta ja me kuin hävisimme heidän elämästään.
Tuli jokin teknologia, ihmiset ovat kehittyneet pois luonnosta!
Nyt me olemme huolissamme luonnon kestävyydestä. Lapsetkaan eivät
enää osaa kulkea luonnossa. Heitä pitää opettaa takaisin luontoon,
samoin kuin aikuisiakin!” Viisasi Mauno.
“Tiedän.” Sanoin. Tottahan tuo turisi. Näin asiat ovat.
” Sinä et uskalla! Siitäkö se johtuu? Et uskalla kertoa
ihmisille mitä kuulet ja näet! Sinä olet aikuinen, mutta
et ole menettänyt uskoasi. Usko ja uskalla!”

En nyt ehtinyt kinaamaan asiasta enempää, töihin lähtö kiirus.
Toki takaraivossa takoi ajatus siitä, mitä Mauno sanoi.
Vapaus! Usko ja uskallus! Ja toisenlainen työ?
“Lupaathan miettiä asiaa?” Tiedusteli Mauno vilkuttaessaan.
“No sen voin luvata!” Huikkasin takaisin.
Jäin miettimään…

Lämmöllä – Kaarina 241

Talvi tulee maahisille.

Näin on. Talvi tulee ja maahisetkin vetäytyvät lepoon asumuksiinsa.
Tutustuin elämäni ensimmäiseen maahiseen Lapissa, eräänä kesänä.
Minä kun tykkään luonnon kivistä ja niitä löytyy kullankaivajien
jäljiltä, olin keräämässä kiviä tällaisessa paikassa.
Miten ollakkaan havaitsin jotain outoa ja pienempää,
noin metrin mittaisen olennon tarkkailevan minua. Hämmästyin,
niin myös hänkin, kun havaitsi että näen hänet.
Tajusin heti, että hän on metsän asukki, maahinen ja olin
vähän harmissani, kun kultamailla olin.
Aloin siinä selittämään, että en ole kullankaivaja, vaan etsin
maahisten taidetta sisältäviä kiviä.
Kulta saa kuulua minun puolestani maahisille, ei ihmisille.
Löysinkin paljon upeita kiviä! Harmi kun en ole ottanut niistä kuvia.

Täällä etelämpänä meillä on myös maahisia, he viihtyvät metsissä,
mutta tulevat myös asutuksiin, jos katsovat sen aiheelliseksi.
Ihmisiä hekin välttävät, kuten keijutkin. Etenkin maahiset ovat
pidättyväisempiä luomaan kontaktia ihmisiin.
Ihmisiin he luottavat, jos näkevät, että näillä on syvä kunnioitus
luontoa kohtaan ja samalla luonnonhenkiä kohtaan.

Olen antanut meidän lähistöllä asustavalle maahiselle nimen Mauno.
Se nyt vain sopii hyvin yhteen: Mauno Maahinen.
Sisälle kotiini hän ei tule. Viihtyy ulkona näin talvisinkin,
omassa kolossaan tuolla metsässä. Välillä käy minua tapaamassa,
kuten tänäänkin, mutta siitä seuraavassa kirjoituksessani.

Mutta siis luonnonhenget, kuten maahisetkin, vetäytyvät talveksi
lepoon ja rauhaan, vain olemaan. Ja niin pitäisi meidän ihmistenkin
toimia!

Lämmöllä! – Kaarina 241