Maahisen kyselytunti.

Toissailtana, kun olin töihin lähdössä, jouduin auton ikkunoita
skrapaamaan ja samalla manasin teräsjään kovuutta, huomasin
pienen hahmon auton takana. Maunohan se siinä, minun maahiseni.
Onhan täällä toki muitakin, mutta hän on rohkein.
Hän kuulemma halusi kekustella kanssani mahdollisesta
muutostamme kaupunkiin. Hän toi esiin epäilyksensä muuton
järkevyydestä!

”Ajattelehan, miten sinä siellä kaupungissa soveltuisit olemaan?
Kaiken sen kiireen keskellä? Ihmiset hyörivät siellä ja
juoksevat paikasta toiseen, koko ajan pitää tehdä jotain.
Jos ei muuta, niin rahaa täytyy tehdä ja olen ymmärtänyt,
että se stressaa teitä ihmisiä.” Sanoi hän.
”Tuo on totta.” Mutisen minä.
Mauno tuli viereeni ja nyppäsi takinhelmasta kysyen:
”Etkö ole onnellinen täällä meidän kanssamme?”
No voi apua! Mitä tuohonkaan sanoisin?
Tämä on ristiriitainen juttu… ”minulla ei ole täällä sukulaisia,
kaikki läheiseni asuvat etelämmässä.” Selitän minä.
” Mutta ajatteletko sitä vapautta mikä sinulla täällä on?
Piristäsitkö itseäsi? Tekisitkö jotain uutta? Kirjoittaisitko
vaikkapa kirjan meistä? Täältä luonnosta sinä saat ideoita ja
me, luontoväki kyllä autamme! Voisit opettaa ihmisiä takaisin
luontoon! Auttaisitko meitä?

Mauno täpisi innoissaan…
Ja minä hiljaa mielessäni ajattelin: No just! Ihan niin, ettäkö
kirjan kirjoittaisin? Satuolennoista? Lastenkirjoja on jo.
Ja kuka tänne korpeen osaisi tulla, mihinkään kurssille?

Tietysti Maahinen luki ajatukseni, se on niille niin helppoa,
lukevat kuin avointa kirjaa.
” Joskus kauan, kauan sitten ihmiset tiesivät meistä ja
elivät meidän kanssamme. Sitten ihminen muuttui, elintavat muuttui.
Ihminen etääntyi luonnosta ja me kuin hävisimme heidän elämästään.
Tuli jokin teknologia, ihmiset ovat kehittyneet pois luonnosta!
Nyt me olemme huolissamme luonnon kestävyydestä. Lapsetkaan eivät
enää osaa kulkea luonnossa. Heitä pitää opettaa takaisin luontoon,
samoin kuin aikuisiakin!” Viisasi Mauno.
”Tiedän.” Sanoin. Tottahan tuo turisi. Näin asiat ovat.
” Sinä et uskalla! Siitäkö se johtuu? Et uskalla kertoa
ihmisille mitä kuulet ja näet! Sinä olet aikuinen, mutta
et ole menettänyt uskoasi. Usko ja uskalla!”

En nyt ehtinyt kinaamaan asiasta enempää, töihin lähtö kiirus.
Toki takaraivossa takoi ajatus siitä, mitä Mauno sanoi.
Vapaus! Usko ja uskallus! Ja toisenlainen työ?
”Lupaathan miettiä asiaa?” Tiedusteli Mauno vilkuttaessaan.
”No sen voin luvata!” Huikkasin takaisin.
Jäin miettimään…

Lämmöllä – Kaarina 241