Näppärä siankärsämö

Niin se tupsahti takatalvi! Onnekseni eivät siankärsämö
vauvat ottaneet liiemmin itseensä, sitkeitä ovat pikkuiset.
Niiden keijuilla on pitsimäinen mekko…
Olen antanut nimeksi Siiri tietylle kärsämölle.

Aina kun saan haavan tai hiertymän sormeeni kesällä,
Siiri heti huutelee itseään avuksi, sillä Siiri taitaa
verenpysäyttämisen taijan.
Hän on myös kokkikolmosen asemassa kesäkeittiössämme,
maustaen liha- ja sieniruoat. Se on meillä hyvinkin
arvostettu villivihannes.

Kärsämöä voi syödä sellaisenaan kun ne ovat pieniä,
kerään niitä salaatteihin ja kypsennettäviin ruokiin,
se sopii myös mainiosti kalan maustamiseen.
Sujautanpa muutaman lehden smoothien joukkoonkin.

Siankärsämöllä on: virkistävä vaikutus, lievittää kipua,
vastustaa tulehduksia, sopii kuivalle iholle, hoitaa
aknea, keuhkoille höyryhengityksenä ja toki teenä.
Edistää ruoansulatusta ja Joulun jälkeen onkin oiva
apu. Peräpukamiin jäähtyneellä teellä pesten ja teenä
juoden. Runsaisiin kuukautisiin ja kipuihin.

Itse säilön kärsämöä kuivattamalla, sitä sopii myös pakastaa,
mutta itse yleensä kuivatan kaikki mitä luonnosta kerään.
Kuivattaminen vahvistaa aromia.

ON TARKEÄ MUISTAA ETTÄ:
Herkkä saattaa saada kasvin käsittelystä ihottumaa,
Pujo- ja kamomilla allergiset voivat saada oireita!

Liian runsas käyttö saattaa aiheuttaa huimausta tai
päänsärkyä. Vähennä silloin käyttöä.

– Kaarina 241