Sitä sanotaan, että kuuntelu on kultaa ja niin se onkin.
Tykkään itse puhua niin, ettei minua keskeytetä alvariinsa.
Kuuntelu on sekin taitolaji.
Työssäni olen juurikin tuo kuuntelija pääasiassa.
Suurimmaksi osaksi olen läsnä ja hiljaa. Annan toisen kertoa
tarinaansa kaikessa rauhassa, keskeyttämättä.
Toki siinä sitten yritän pitää kaikki kuulemani järjestyksessä ja
kasassa, jotta voin sitten myöhemmin kysellä ja keskustella.
Samaan aikaan ei myöskään voi touhuta mitään muuta, sillä se ei
herätä mitenkään luottamusta ja tärkeitä asioita saattaa sujahtaa ohi.
Pitää olla 100%:sti läsnä kaikin aistein, toisekseen sen kyllä
huomaa jos toinen on vain kuuntelevinaan ja touhuaa jotain muuta,
vaikka olisikin vain puhelinkeskustelusta kysymys.
Juttutuokio voi olla pitkäkin, siksi pitää olla hiljaisuutta ja
rauhallinen ympäristö ettei mikään pääse häiritsemään.
Toinen saa puhua omaan tahtiinsa.
Yksi hyvä paikka on luonnossa istuskelu, luonto antaa oman
hoitavan energiansa tähänkin jos sää sallii.
Kuuntelijana en koskaan tuomitse toista, hän on tehnyt tai
jättänyt tekemättä kenties jotain, mutta se ei ole minun asiani.
Minkäänlainen arvostelukaan ei kuulu kuuntelijalle.
Lopuksi teen omat johtopäätökseni kun toinen on kertonut kaiken.
Tärkeintä on se että puhuja itse ymmärtää kenties kiemuraisiakin
mietteitään ja keskustelun kulkiessa jäsentelee ajatuksiaan.
Kuulemisiin! – Kaarina 241