Tässä nyt toista kuukautta mennyt erlaisten tunnekirjojen
sekamelskassa ja nyt jotenkin “uuvahdin” ja lähinnä kyllästyin
niinkin hyvään kaveriin kuin itseeni.
Koin asian niin, että minua loukattiin syvästi toisen ihmisen
välityksellä. Koin miten häntä kohdeltiin väärin ja se sattui minuun.
Koin sen loukkauksena, vaikkei se suoraan kohdistunutkaan minuun.
Tässä sitten eilen otin yhteyttä henkimaailmaan, en enkeleihin, vaan
edesmenneisiin. En normaalisti tee sitä, vaan olen enkeliyhteydessä,
mutta nyt koin tämän tarpeelliseksi. En myöskään koskaan sano itseäni
meedioksi. En yleensä välitä viestejä muille kuin itselleni, sillä tunnen
hengen johon otan yhteyden vain kun sitä tosissani tarvitsen.
Henkimaailma laittoi minua rakkaudellisesti “ruotuun”.
Olen saanut mielipahaa ja hautonut sitä ja se taas estää rakkauden
luonnollisen virtaamisen. On vapauduttava vihasta, syyttämisestä sekä
suvaitsemattomuudesta, sillä se kaikki on negatiivista energiaa.
Minulla ei ole lupaa kontrolloida kenenkään polulleni osuvan tekemisiä
tai muitakaan aikaansaannoksia.
Voin ainoastaan kontrolloida omaa reagointiani muiden toimiin.
Niinpä tämä minun negatiivinen energiani tuli nyt poistaa anteeksiannolla.
Samalla kun annan anteeksi toiselle, annan anteeksi itselleni.
On tärkeää antaa anteeksi, eikä saa jäädä vellomaan asiaan.
Anteeksianto ei myöskään saa olla pelkkiä sanoja ilman tekoja.
Minun tulee olla nöyrä ja vaatimaton. Voin katsoa pinnallisesti toisten
virheitä, mutta tuoda esiin heistä vain sen, mikä heissä on hyvää.
Ego on se joka loukkaantuu. Sielun on parasta pysyä sellaisen yläpuolella.
Olen itse vastuussa omista ajatuksistani, jotka nyt tyhjennän kaikesta
kaunasta. Näin olkoon!
– Kaarina 241