Juu, värähtelyä tässä olen joutunut, tai ainakin yrittänyt kohottaa.
Tunneskaala on ollut aikamoinen… Suuttumuksesta raivonpartaalle,
ja siitä totaaliseen turhautumiseen.
Kyllähän minä tiedän, että kun tiedostan mitä en halua, tunnistan toki
sen, mitä haluan.
Jos olen sairaana, tiedän tasan tarkkaan tahtovani parantua.
Tai jos rahat on vähissä, niinkuin joskus onkin, tiedän tahtovani lisää
rahaa. Sitten vain käännän huomioni siihen mitä haluan ja pidän
huomioni kohdistuneena siihen haluamaani asiaan, näin värähtelyni
siirtyy oikealle tasolle. Jaa helppoa? No ei aivan.
Tiedän että vedän itse puoleeni kaiken sen, mitä elämässäni tapahtuu.
Millaisia ajatuksia viljelen, sellaista satoa saan niittää.
Ajatukseni vetää magneetin tavoin lisää samankaltaisia ajatuksia ja
lopulta ajatus värähtely ilmeneekin jo fyysisellä tasolla elämässäni.
Sieluni tietää kyllä mitä se haluaa, jos kuitenkin jostain syystä
keskityn ajatukseen, joka ei ole sopusoinnussa sieluni kanssa, koen
sen kielteisenä tunteena ja energian virtaus vaimenee.
Niinpä on pikku pakko keskittyä siihen, minkälaisen tunteen haluaa
kokevansa, silloin kielteisyyden vetäminen puoleeni lakkaa, jonka
seurauksena alan houkutella kaikkea mahdollista myönteistä ja
olonikin taas tuntuu kohenevan.
Sieluni kyllä opastaa hyvien ja huonojen tunteiden avulla ymmärtämään,
ajattelenko sitä mitä haluan (hyvä tulee), vaiko sen puutetta
(kaikki menee päin honkia humisten).
Nyt onkin tullut noita humisevia honkia vastaan, joten värähtelyn nosto
on ollut aiheellista.
– Kaarina 241