Miten eri vuodenajat vaikuttavat meihin?
Tässäkin asiassa,kuten kaikissa, meillä on kullakin omat mielipiteemme. Osa ihmisistä sopeutuu hyvin tähän säännölliseen vuodenaikojen vaihteluun,osaksi siksikin,koska siihen on totuttu;) Joillekin taas talvi on kauhistus ja silloin tekisi mieli pakata kimpsut ja kampsut matkalaukkuun ja lentää etelän lämpöön.Talviharrastuslajeja rakastavat eivät taas tietäisi,miten aikansa kuluttaisivat,elleivät pääsisi mm. hiihtämään,luistelemaan,pilkkimään tai laskettelemaan.
Itse rakastan syksyä,mutta jokainen vuodenaika on omalla tavallaan ihana.Vaihtelu on mukava asia,nautin siitä;) Talvi on mieleinen,jos on lunta,harmaana ja sateisena se ei kuukausien ajan jaksa innostaa varmaan ketään. Syksyllä nautin eniten vähitellen saapuvasta viileydestä,kasteesta ja raikkaammasta,puhtaammasta ilmasta,ilman maantiepölyä ja luonnollisesti myös värien runsaudesta!
On ollut ilo huomata päivien pidentyneen jo hurjasti talven jäljiltä. Elämme jälleen ihanan toiveikasta aikaa,sillä keväällä on usein tapana herättää meitä monia nuukahtaneita uudelleen eloon. Valon lisääntymisellä on suuri vaikutus meihin ja omaan jaksamiseemmekin,vaikkemme erityisesti pimeydestä kärsisikään. Lenkkeillessäni jo totesin auringon valtavan voiman,kun varjossa oli vilpoisempaa,mutta aukealle tullessa tunsin,miten ihanasti lämpö lisääntyi,vaikka keväinen tuuli toisinaan onkin hyvin raakaa. Otan auringosta kaiken ilon irti näinä ensimmäisinä keväisinä päivinä ja ajattelenkin aina ulkoillessani,miten paljon elimistöni nauttii,kun saa vastaanottaa superruiskeen D-vitamiinia:)
Jos koet väsymystä,niin suosittelen todella lämpimästi astumaan ovesta ulos ja lähtemään vitamiiniruiskeenhakumatkalle luontoon:) Sieltä saat nyt mukavasti latinkia.Lähteminen on se vaikein hetki,mutta palattuasi olet kuin duracell pupu,…virtaa riittää!
Kevät herättää myös ne talven yli nukkuneet metsän keijut,jotka siellä koloissansa jo kiskottelevat jäseniään ja karistelevat kankeutta kehostaan:) Kevät on parhainta aikaa päästä kosketuksiin luonnonhenkien kanssa,joten olkaa luonnossa kulkiessanne hyvällä ja rennolla asenteella ja tarkkailkaa elämää ympärillänne,niin iloa ja yllätyksiä riittää varmasti. Luonto ei nuku,se vain lepää välillä,antaakseen taas parastaan!
Mitkä ovatkaan ne kevään ensi merkit? Mitkä asiat kertovat sinulle kevään koittaneen? Mitä sinussa tapahtuu kevään herätessä? Huomaatko jotain muutoksia itsessäsi? Herättääkö kevät sinussa innostuksen johonkin uuteen asiaan vai alkaako sydämesi kenties sykkiä rakkaudelle? Herääkö halu yhtyä lintusten soinnikkaaseen laulukuoroon?
Nyt on aika astua kevääseen,uuteen ihanaan vuodenaikaan,jolloin luonto lähtee vähitellen kasvuun,kunhan auringonsäteet tavoittavat pienimmätkin silmun alkeet puiden oksilta. Vapauta itsesi turhista murheista ja lähde ulos ja vedä keuhkot täyteen tuota happirikasta kevätilmaa ja puhalla samalla kaikki raskas energia itsestäsi pois, tuulten kuljetettavaksi kukkuloiden taakse,kauas pois:)
Nautitaan hetkestä,se on tärkeintä!